puhtaasti


Palvelubussilla tehtiin vuonna 2014 uusi asiakasmääräennätys.
Vuonna 2014 palvelubussin yhdeksällä reitillä tehtiin yhteensä yli
14000 matkaa. Nousua vuoteen 2013 kertyi viitisen prosenttia.

Paikallisliikenteen matkustajamäärä jatkoi nousua. 2013 tehtiin Hyvinkään paikallisliikenteessä, ennätyksellisesti, yli 775 000 matkaa. Edellisvuodesta matkustajamäärä kohentui 7,7 %.
Liikennettä lisättiin toukokuun ja elokuun lopun osalta, kun talviaikataulun voimassaoloaikaa jatkettiin kouluvuodeksi. Tästä johtuva liikenteen lisäys oli n. 4 %.

Keskustan liikenteen hidastuminen sekä lisääntyneet asiakkaat lisäsivät paineita aikataulussa pysymisen osalta. Ongelmaa pyritään helpottamaan siirtämällä bussikorttien latausta internettiin, liikennevaloetuuksin sekä reaaliaikaisella linja-autojen seurannalla.
Internetpohjainen korttien lataus ja myynti tulivat mahdollisiksi joulukuussa -13. Markkinoinnin ja uusittujen sivujen ansiosta nettimyynti saadaan kunnolla vauhtiin alkuvuodesta 2014.
Hyvinkään kaupungin kanssa toteutettava reaaliaikainen bussien paikkatieto ja liikennevaloetuusjärjestelmä oli tarkoitus saada toimintaan jo loppuvuodesta 2013. Muutamasta viivästyksestä johtuen järjestelmä on hieman myöhässä. Käyttöönoton ensimmäiset vaiheet tapahtuvat kuitenkin heti tammikuussa 2014. Järjestelmä helpottaa erityisesti linjojen 4 ja 5 aikataulussa pysymistä. Näiden parannusten myötä toivotaan, että koko paikallisliikenteen luotettavuus paranee. Pitemmällä tähtäimellä palvelua parantaa, monin eri tavoin, vasta mahdollisesti toteutuva paikallisliikenteen terminaali Hämeensillalle.

Hyvinkään paikallisliikenteeseen otettiin kesällä käyttöön uuden mallinen VDL Citea LLE –kevytlinja-auto. Tavoitteena on pienentää edelleen polttoaineen kulutusta ja kuljettaa asiakkaat mahdollisimman pienillä päästöillä. Paikallisliikenteestä n. 55 % ajettiin Euro 5/EEV, ja 25 % Euro 4, päästötason linja-autoilla vuonna 2013.
Lähipäästöt ovat laskeneet merkittävästi viime vuosina. 2013 paikallisliikenne Hyvinkäällä tuotti 36 % vähemmän häkää, 40 % vähemmän typen oksideja, 45 % vähemmän haihtuvia hiilivetyjä ja lähes 70 % vähemmän pienhiukkasia eli partikkeleita kuin vuonna 2007. Matkoja tehtiin kuitenkin 250 000 enemmän vuonna 2013 kuin vuonna 2007.
Laskelma perustuu VTT:n yksikköpäästöt henkilökilometrillä laskelman arvoihin.

Hyvinkään palveluliikenteessä matkustajamäärät nousivat hieman hyvän loppuvuoden ansiosta. Vuonna 2013 palvelubussilla tehtiin n. 14 000 matkaa. Nousua edelliseen vuoteen kertyi vajaat 3 %. Keskimäärin palvelubussivuorolla oli kyydissä hieman alle 5 matkustajaa.

Koulujen alkaessa tehtiin palvelubussin reitteihin, pitkästä aikaa, muutoksia. Hakala sai omat palvelubussivuoronsa, kahdesti viikossa, tiistaisin ja torstaisin. Vehkojalle ajetaan omat vuorot maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kruununpuistosta jäi toinen lähtö pois, koska matkustajat siellä olivat hieman vähentyneet. Hyvinkään Liikenne kiittää palvelubussien asiakkaita viimevuodesta ja toivottaa hyvää alkanutta vuotta!