puhtaasti


MUUTOKSIA HYVINKÄÄN PAIKALLISLIIKENTEEN AIKATAULUIHIN 26.3.2018


Juna-aikataulujen muutoksesta johtuen Hyvinkään paikallisliikenteen aikataulut muuttuvat 26.3.2018. Pääasiassa muutos koskee paikallisliikenteen arkisia aamuvuoroja ja talviaikatauluja. Linjoilla 1-6 ensimmäisten vuorojen lähtöajat päätepysäkeiltä ovat muutoksesta lähtien 5:30-5:35. Näillä lähdöillä on tarkoitus ehtiä 5:49 Helsingin suuntaan lähtevään R-junaan. Juna on Helsingissä 6:34.

Rautatieasemalla on vaihtoyhteys paikallisliikenteen linjoille 1-6 klo 5:45. Esimerkiksi Sahanmäkeen (linja 2), sairaalalle (linja 1) tai Veikkariin (linja 3) on näin mahdollista päästä jo noin kuudeksi.

Seuraavat lähdöt päätepysäkeiltä keskustaan lähtevät klo 6:00. Näillä vuoroilla ehtii esimerkiksi Helsinkiin 6:19 lähtevään junaan. Linja-autovuorot tulevat osumaan aiempaa paremmin R-junien aikatauluihin, jotka lähtevät asemalta 19 yli ja 11 vaille tasatunnin. Jatkossa 15 yli ja 15 vaille tasatunnin rautatieasemalle saapuvista busseista pitäisi pystyä siirtymään sujuvasti Helsinkiin meneviin R-juniin.

R-junat saapuvat Helsingistä Hyvinkään asemalle 10 yli ja 20 vaille tasatunnin. Näistä junista pitäisi pystyä siirtymään 15 yli ja 15 vaille lähteviin paikallisliikenteen busseihin.

Metsäkaltevan linjalle lisätään arkisin lähtö 6:45 asemalta. Tällä vuorolla on tarkoitus ehtiä Metsäkaltevaan seitsemäksi. Lähtöä 6:45 tai paluulähtöä 6:58 ei muutoksesta lähtien tarvitse tilata etukäteen, vaan kyseiset vuorot ajetaan talviaikataulukaudella aina bussilla.

Sunnuntailiikenteeseen tulee lisävuoroja samassa yhteydessä. Uusia vuoroja ovat 10:15 Paavolaan (linja 6), 10:45 Marttiin (linja 5) ja Hyvinkäänkylään (linja 1) sekä 11:15 Hakalaan (linja 4). Vuorojen paluulähdöt lähtevät päätepysäkeiltä keskustaan puolelta.

Muutoksen toteutuksen yhteydessä linjojen 2 Uima-allas, 6 Paavola ja 4 Hakala lähdöt rautatieasemalta 6:15 siirtyvät lähtemään 6:20. Tämä muutos mahdollistaa kuljettajille tauon ennen varsinaisia ruuhkavuoroja.

Sveitsin viihdekeskuksen ja uimalan alueelle saadaan samassa yhteydessä bussiliikennettä myös sunnuntaisin. Liikennöinti toteutetaan Paavolan vuorojen (linja 6) yhteydessä. Sveitsiin pääsee rautatieasemalta 10:15-21:15 tunnin välein, vaihtoyhteys muilta paikallisliikenteen linjoilta on maksuton. Takaisin keskustaan ja asemalle pääsee viihdekeskuksen pihasta 10:35 - 21:35 tunnin välein.

Koko Hyvinkään paikallisliikenne ajetaan 100% jätteistä ja tähteistä valmistetulla polttoaineella.

Puhtaasti jätteillä